sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

No nii...


Nyt on sitten alkuun päästy bloggailussa.
Isillä alkoi kesäloma perjantaina ja olen saanut viettää viikonloppua omassa rauhassa. Isi ja poika lähtivät perjantaina mökille Padasjoelle. (Myöh tänään vielä julkaisen pari kuvaa edellisiltä mökkiviikonlopuilta.) Lankoja tullut värjättyä, ompeluksia harrastettu ja hikoiltu.
Vielä on hakusessa sukkamalli jota aloittaisi toteuttamaan.

Tuon kuvan sukanalku voi mennä vielä purkaamolle ku ei oikein tule sellaista ku tahtois.
Langoissa olen käyttänyt Asfordin happovärejä pinkkiä ja mustaa. Oikean puoleisessa langassa käytin kaapista löytämiäni KoolAideja; olivatkohan värit Grape, Lime ja Mango. Lankoina värjäyksissä vasemmalta oikealle Rellana (vauvankeltainen väri ei miellyttänyt ja tulipahan kokeiltua vyyhdinpuita langan kerältä vyyhdiksi tekemiseen), Kujeesta hankkimani merino-nylon huivilanka sekä Novitan Nalle. Aluillaan oleva sukka ed.mainitusta nettikaupasta hankkimani bambu-mohair sukkalanka. Happovärit ovat myöskin Kujeesta.
Innostuin niin tuosta värjäilystä, että pitää hankkia värejä lisää. Ja kaikki vanhat langat saavat värikylvyn, tai ainakin vaaleat sellaiset.





2 kommenttia:

  1. Tervetuloa bloggausmaailmaan :). Ihania noi värjäyksesi!

    VastaaPoista
  2. Teretulemast joukkoon rapeaan:)

    Noistahan tuli tosi kauniita!

    VastaaPoista